|
Kuinka rapumerrat
desinfioidaan?
Vastaus ja tarkista myös rapuruttosivut.
Kuinka rapuja säilytetään?
Rapuja voi säilyttää usean päivän, jopa muutaman viikon, ajan sumpussa
siinä vesistössä, josta ravut on pyydetty. Sumppuna voi käyttää puista
laatikkoa, katiskaa tai jopa mertaa. Pitää varmistaa, että sumpussa
on reikiä, joista ravut eivät pääse karkuun mutta vesi vaihtuu.
Sumppua tulee pitää muutaman metrin syvyydessä, lämpimässä vedessä
jopa syvemmällä, jotta ravut eivät rasitu veden lämmön vuoksi. Esimerkiksi
laiturin alla on suojaisaa, eikä aurinko pääse lämmittämään sumppua.
Sumppuun voi laittaa ravuille ruuaksi perunaa, porkkanaa, perunan
varsia tai jopa kalaa.
Rapuja voi säilyttää myös kuivillä, kunhan pitää huolta siitä, että
ravut ovat viileässä ja kosteassa tilassa. Ravut säilyvät hengissä
jopa muutaman viikon, jos ne eivät pääse kuivamaan. Jääkaapissa rapuja
voi säilyttää esim. rasiassa, jossa on märkää sanomalehteä pohjalla.
Ravut tukehtuvat, jos niitä säilyttää ilmastamattomassa vedessä!
Miten erottaa koiran ja naaraan?
Koiraalla ja naaraalla on useita eroja. Koiraalla on voimakkaasti
kehittyneet, paritteluun soveltuvat pyrstöjalat, kaksi ensimmäistä
paria. Naaraalla kaikki pyrstöjalat ovat hentoja ja soveltuneet mätimunien
kiinnittämiseen. Koiraan sakset ovat suhteellisesti isommat kuin naaraalla,
naaraan pyrstö on puolestaan suhteellisesti leveämpi kuin koiraalla.
Naarailta saattaa lisäksi löytyä mätimunia selkäkilven alta rapukauden
lopulla, oranssi pallomassa on ravun kaviaaria.
Miten erottaa jokiravun ja täpläravun ?
Vastaus
Mistä saa jokirapuistukkaita?
Vastaus
Leviääkö rapurutto lokkien välityksellä?
Rapurutto leviää kun rapuruton itöt kulkevat kosteina vesistöstä toiseen.
On täysin mahdollista että rapuruttoa levittävät lokit ja muut vesilinnut,
minkit, saukot ja muut eläimet, jotka liikkuvat vesistöstä toiseen.
Eläimet saattavat kantaa mukanaan muutamaa itiötä joten pieni mahdollisuus
on olemassa. Rapuruton leviäminen on kuitenkin usein ihmisen ansiota:
liikutellaan sairaita rapuja vesistöjen välillä tai kalastusvälineiden
mukana siirretään suuria määriä itöitä. Rapuruton leviäminen on hankalasti
estettävissä ja siten sen kanssa on oltava huolellinen ja desinfioitava
kalastus- ja ravustusvälineistö huolella, mikäli liikutaan eri vesistöjen
välillä. Lisää aiheesta rapuruttosivuilta.
Mistä saa ravustuslupia?
Ravustuslupien saamiseksi pitää yleensä olla sellaisen osakaskunnan
jäsen, jolla on hyviä rapuvesiä. Ravustuslupia myydään hyvin harvoin
ulkopuolisille. Ravustuslupia kannattaa kysellä paikallisen osakaskunnan
puuhamiehiltä ja -naisilta, mikäli tietää olevansa rapuvesien osaomistaja.
Suomessa on muutama osakaskunta, joka myy ravustuslupia
ulkopuolisille, esimerkiksi eteläisen Päijänteen alueelle voi
ravustusluvan saada Asikkalan kirkonkylän osakaskunnalta.
Milloin ravustuskausi alkaa?
Jokaisena vuonna 21.7. klo 12 keskipäivällä ja se päättyy lokakuun lopussa.
Mistä saa ostettua rapuja?
Rapuja myydään kalakaupan yhteydessä sekä erikseen mm. toreilla. Saadakseen
rapuja on tilaus tehtävä etukäteen kalakauppiaiden kanssa. Rapuja
myyvät myös ravustajat, joita löytyy hyvien rapuvesien rannoilta. Suomalaisilta ravunviljelijöiltä
saa rapuja yleensä ympäri vuoden.
Mitä ovat valkoiset madot ravuissa?
Syksyllä saattaa keitetystä ravusta löytää
selkäkilven alta valkoisia matoja tai valkoista rihmastoa. Tämä
rihmasto on noin 1 mm paksuista ja saattaa olla usean sentin mittaista.
Rihmasto on vankasti kiemuraista. Kyseessä on koiraan sukurauhanen,
jotka ovat täynnä maitia. Tämä on vaaratonta sekä
ihmisille että ravuille. Ja suorastaan elintärkeää
ravuille. Naarailla voi olla mätimunia selkäkilven alla,
ja tätä ravun kaviaaria pidetään herkkuna joissakin
piireissä.
|
 |