Suomalaiset ravut

Rapujen elintavat ovat kehittyneet miljoonien vuosien evoluution tuloksena. Suomessa tavattavat rapulajit, jokirapu, täplärapu ja kapeasaksirapu, ovat sopeutuneet elämään puhtaissa, kylmissä vesissä, joissa kasvukausi on vain muutaman kuukauden mittainen ja kylmä talvikausi kestää suuren osan vuotta.

Rapujen lisääntyminen alkaa syksyllä parittelulla, kun veden lämpötila laskee 10ºC tienoille. Koiraat parittelevat mahdollisimman monen naaraan kanssa, naaraat laskevat mädin parittelun jälkeen ja hautovat mätiä seuraavaan kesä- tai heinäkuuhun saakka.

Ravunpoikaset aloittavat itsenäisen elämän muutaman päivän kuluessa kuoriutumisesta ja pyrkivät kasvamaan mahdollisimman nopeasti lisääntymiskokoon. Ravut kasvavat pyrähdyksenomaisesti kuorenvaihdoissa, joita pienillä poikasilla voi olla muutaman viikon välein ja aikuisilla jopa kaksi kesässä.

Kesäajan ravut viettävät lämpimän kesäajan reviiriä puolustaen, ravintoa etsien, talveen valmistautuen ja viimein parittelupuuhissa. Ravut ovat aktiivisia hämärässä ja viettävät päivänsä pesäkoloissaan.

Rapurutto on rapujen taudeista kaikkein pahin, se tappaa jokiravun ja kapeasaksiravun ja haittaa merkittävästi täplärapua, joskus jopa tappaa sen. Ravun vihollisia ovat kaikki pohjaeläimistä kiinnostuneet kalat, erityisesti ahven ja ankerias sekä kuivan veden pedoista mm. minkki ja saukko. Useat vesilinnut syövät rapuja.

Suomalaisia rapulajeja

Suomessa esiintyy kolme rapulajia; jokirapu (Astacus astacus), täplärapu (Pacifastacus leniusculus) ja kapeasaksirapu (Astacus leptodactylus). Seuraavilla sivuilla esitellään kunkin lajin erityisominaisuuksia, mittoja sekä esiintymisalueita Suomessa.

Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen kuinka kunkin lajin voi erottaa toisistaan. Suomalaiset rapulajit muistuttavat suuresti toisiaan, joskin kokenut ravustaja erottaa lajit helposti. Sanotaan jopa, että saman lajin eri järvien kantojen erottaminen toisistaan on mahdollista!

Jokiravun kuori on karkeampi kuin täpläravun ja jokiravulla on kyljissään pienet piikit jotka tuntuvat selvästi sormella koskettaessa. Täpläravun sakset ovat suhteessa ravun kokoon suuremmat kuin jokiravulla ja saksien peukalohangassa on
selvästi erottuva vaalea täplä. Kapeasaksiravun sakset ovat puolestaan pitkät ja kapeat ja tämä korostuu erityisesti isoilla ravuilla. Kapeasaksiravun vatsapuoli on myös huomiota herättävän vaalea ja kuori erittäin piikikäs.

Näillä kolmella rapulajilla on useita pieniä eroja elintavoissa ja biologiassa. Tässä jutussa on kuitenkin kerrottu ravuista yleistäen ja erityispiirteet on mainittu vain muutamissa tapauksissa.

Jokirapu saapui Suomeen Karjalan kannaksen kautta viimeisen jääkauden jälkeen. Jokirapu on nykyisin laajimmalle levinnyt ja sen pohjoisimmat esiintymisvedet ovat keskisessä Lapissa.

Täplärapu on kotiutettu suomalaisiin vesiin Pohjois-Amerikan Kalliovuorilta vasta 1960-luvun lopulla ja se on sen jälkeen levinnyt tai levitetty eteläisen Suomen alueelle.

Täpläravun levinneisyyttä on pyritty rajoittamaan hallinnollisin ja valistuksellisin keinoin siten, että linjan Pori – Jyväskylä – Lappeenranta eteläpuoliset luonnonvedet ovat ns. täplärapualuetta ja linjan pohjoispuolelle ei täplärapua tulisi istuttaa. Hämeessä on lisäksi laadittu erityinen jokiravun suojeluohjelma, jolla pyritään turvaamaan jokirapukantojen säilyminen hämäläisissä pienvesissä.

Kapeasaksirapu asuttaa muutamia itäisen Suomen järviä ja sitä tavataan satunnaisesti mm. Luumäen Kivijärvestä.